Hän ei voinut uskoa, että mielipiteen täyskäännös sukupuolineutraalissa avioliittolaissa saisi aikaan palautteiden ryöpyn.

Pöntinen pani facebookiin myöhään keskiviikkoiltana viestin, jossa ilmoittautui sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajaksi.

Muutos oli iso. Jossain vaiheessa hän oli ollut omien sanojensa mukaan ”vastustaja jyrkimmästä päästä”.

– Halusin ilmaista uuden kantani ennen perjantain äänestystä. En halunnut, että uusi kantani yhdistetään ehdokkuuteeni kevään eduskuntavaaleihin. Se ei liity niihin.

Uusi mielipide on vahva. Pöntinen toivoo koko sydämestään, että sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajat voittavat tänään perjantaina äänestyksen eduskunnassa.

Perusteluna oli hyvin henkilökohtainen kokemus viime kesänä lähisukulaisen hääjuhlasta, jossa päähenkilöinä oli kaksi naista.

– Hylkäisinkö oman lapseni, jos hän olisi homo ja haluaisi naimisiin toisen miehen kanssa? Vastaus oli yksinkertainen. En voisi millään hylätä lastani siitä syystä.

Pöntisen päätös oli selvä.

– Nähtyäni hääjuhlassa kahden ihmisen onnen, en voinut muuta kuin tuntea suurta myötäonnea. Rakkaus on suurin. Näin tuossa hääjuhlassa asian aivan uusin silmin.

Jo hiukan aikaisemmin Pöntisen ajatus alkoi muuttua.

Hän tapasi tutun ja kertoi menevänsä parin viikon kuluttua mainittuun hääjuhlaan. Tuttu sanoi, ettei itse ikinä menisi tuollaiseen juhlaan. Pöntinen kysyi, ihanko totta: "Pitäisikö panna välit poikki lähisukuun?" Vastaus oli "pitäisi".

– Silloin tajusin, etten kuulu joukkoon, joka ajattelee tuolla tavalla. Tajusin, ettei minulla tai kenelläkään muullakaan ole oikeutta kieltää toiselta ihmiseltä onnea. Ei ikinä.

Seuraavaksi Pöntinen mietti, miten rehellinen hänen pitäisi nyt olla. Oikeastaan hän mietti asiaa koko syksyn, kun tiesi, että tähän viikkoon ja tähän perjantaihin kasautuisi merkittävä poliittinen paine tässä asiassa.

– En olisi ollut rehellinen itselleni ja valehtelisin muille, jos en nyt olisi tullut kertomaan kantaani.

Pöntinen myöntää, että asia on vaatinut painiskelua varsinkin siksi, että hänen kantansa on ollut tiukasti toisella laidalla.

– Ajattelin, että jos tämä rehellisyyteni ei nyt kelpaa, niin ei sitten voi mitään.

Pöntinen on kokoomuksen kansanedustajaehdokas. Ehdokkuus on hänelle tuttua myös EU-vaaleista.

Lapualainen sanoo aika rauhallisena, että ehdokkuuteen tällä voi olla myös kielteinen vaikutus, koska hänen persoonastaan on tietynlainen kuva.

– Ajattelin nyt kuitenkin niin, ettei vaalien ja tämän mielipiteen välillä ole minun näkökulmastani yhtäläisyysmerkkiä.

Palautetta oli torstaina tullut "järkyttävän paljon".

– Pahimmat haukkujatkin ovat nyt kiitelleet.

Pöntinen paljastaa, että privaattiviestien lähettäjinä on myös "tunnettuja nimiä".

Mitä toivotte nyt?

– Että esimerkkini vaikuttaa.

PIRJO RAUTIO