|
|
Onnellista uutta vuotta!
01.01.2010
Armon vuosi 2009 on päättynyt, itse kunkin on aika arvioida omia tekoja ja puheita. Omalta kohdaltani eurovaalit oli ilmanmuuta mieleenpainuvin tapaus. "Sosiaalipummi maahanmuuttaja" -slogan viritti keskustelun vaalien alla ja keskustelu jatkuu edelleen. On ollut mielenkiintoista seurata maahanmuuttoa koskevan keskustelun muutosta, aiheen käsittely on saanut lisää avoimuutta ja aitoa kriittisyyttä. Hyvä näin, toivottavasti keskustelu ei tyssää. Monia muitakin aiheta joita nostin viime keväänä esiin on nyt pinnalla, vaalien yhdistäminen, haja-asutusalueiden jätevesiratkaisut, eläkekatto ja monet muut. Kun ongelmia nostetaan esiin ja niihin esitetään ratkaisuehdotuksia, saadaan muutos ainakin jollakin tavalla käyntiin.
Lapuan Kokoomus on esittänyt minua eduskuntavaaliehdokkaaksi Pohjanmaan Kokoomukselle, uskon että piirihallitus tekee myönteisen päätöksen. Eduskuntavaalikampanjassani tulen jatkamaan samalla linjalla kuin eurovaaleissa. Sanon asiat suoraan ja kiertelemättä, teemat ilmestyvät tälle sivulle jo tulevana keväänä. Poikkea sivuillani, lue mielipiteitäni ja arvioi osuvatko ne yhteen Sinun ajatusten kanssa. Jos yhteys löytyy, tule mukaan tukiryhmään jo hyvissä ajoin.
toivotan Sinulle onnellista uutta vuotta 2010.
Kaitsu
Back
|
|
|