News


Itsenäisyyspäiväjuhlan tervehdyspuhe

06.12.2010

Kaitsun itsenäisyyspäivän tervehdyspuhe 6.12.2010 Lapuan yläkoululla

"Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvon naiset ja miehet!


Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon arvoista. Haluan tässä nostaa esiin yhden, joskin paljon sisältävän arvon, vastuun. Se on yksi tärkeimmistä asioista myös itsenäisyyttä ajatellen.

Hyvinvointisuomessa vastuu on sysätty liian usein yhteiskunnalle. Odotamme kaupungin ja valtion huolehtivan sellaisistakin asioista, jotka kuuluisivat meidän omalle vastuullemme. Aivan erityisesti peräänkuulutan vanhemmuuden vastuuta.

Turhan usein syyttävä sormi osoittaa esimerkiksi koulua, vaikka mietintää pitäisi harjoittaa kotona. Subjektiivinen oikeus vaatia päivähoitopaikkaa on kohtuuton, jos elämäntilanne mahdollistaisi hoidon järjestämisen itse. Maahanmuuttoon liitetty sosiaaliturvan väärinkäyttö  nousi esille puolitoistavuotta sitten käydyissä eurovaaleissa. Nyt tuota keskustelua tulee käydä myös kantasuomalaisten osalta. On aika nostaa esille sosiaaliturvan vastikkeellisuus. Jos etuudet sidottaisiin työn tekemiseen,vähentäisi se varmasti osaltaan hyvän sosiaaliturvan perässä tänne pyrkivien määrää. Valitettava totuus on, että kynnys käyttää yhteiskunnan ja kolmannen sektorin tarjoamia mahdollisuuksia on laskenut.

Yhteiskunnan on kuitenkin kannettava vastuu heistä, jotka eivät monista eri syistä johtuen kykene itse huolehtimaan toimeentulostaan.

Myös yrityksillä on vastuita. Nk harmaa talous on yritysten harjoittamaa sosiaaliturvan väärinkäyttöä ja siitä kärsii koko Suomi. Sitä ei pidä sallia.

Yhteiskunnan varaan nojaava vastuu kestää vain niin kauan kuin rahaa riittää. Aito vastuu on välittämistä, lähimmäisenrakkautta ja se on ikuista.

Meiltä päätöksentekijöiltä odotetaan vastuunkantoa tulevaisuudesta, sitä on mm puuttuminen epäkohtiin, joista edellä kerroin.

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö sanoi talvisodan syttymisen muistotilaisuudessa pitämässään puheessaan, että "kun kantaa oman vastuunsa, voi luottaa siihen että tulee oikein kohdelluksi. Tuntee itsensä osalliseksi, niin taakan kantamisessa, kuin sitten hyvän saavuttamisessa. Kenellekään ei tule asettaa vastuuta yli kykyjen, mutta ihminen joka tuntee täyttäneensä vastuunsa, voi aika hyvillä mielillä illalla mennä nukkumaan. Tyytyväisenä, onnellisenakin siitä, että on vastuunsa täyttänyt ja ollut hyödyksi".

Viisaita sanoja. Tärkeää on pitää mielessä myös se, että vastuun kantaminen ja kokemus omasta tarpeellisuudesta lisää merkittävästi henkistä hyvinvointia.

Kantakaamme vastuuta kukin kykyjemme rajoissa, myös vapaasta isänmaasta, maailman parhaasta maasta, Suomesta.

Arvoisat läsnäolijat, tervetuloa Lapuan itsenäisyyspäiväjuhlaan".


  Back
 
 


Uutiset
25.05.2014
25.05.2014
16.05.2013
12.04.2013
14.08.2012
14.04.2011
15.04.2010
27.05.2009


 
 
powered by WolfUpper CMS v2.0 | Login